fbpx

Leimasta näkee sahatavaran laadun

Eräs suomalainen vientitoimintaa tekevä saha otti yhteyttä ja ilmoitti haluavansa uusia printterin.  Muutaman vuoden ikäinen printteri teki sahatavaran päähän päätymerkintää eli ”vientileimaa”. Myyjämme kävi paikan päällä katsomassa tilannetta ja samalla kyseli syytä printterin vaihtoon.

Sahan toimitusjohtaja kertoi, että leimasta pitää saada parempi.

Heidän pohjoisafrikkalainen asiakkaansa vaatii, että jokaisessa tuotteessa täytyy olla leima ja leiman täytyy olla niin selvä, että siitä näkee helposti tuotteen valmistajan, dimension ja laadun. Lopullinen syy tuohon vaatimukseen oli kaupallinen. Heidän asiakkaansa myy kaikki laudat ja lankut yksittäin. Loppukäyttäjä valikoi puutavaranipuista haluamansa tavarat itse. Hinta määräytyy laudan päässä olevan leiman perusteella. Asiakkaat valitsevat nipuista aina ensimmäiseksi sellaiset tuotteet, missä leimat ovat laadukkaita. Heidän mielestään tuotteen laadun ratkaisee leiman laatu. Mikäli leima puuttuu, tuotetta on vaikea saada myydyksi – ainakaan normaalilla hinnalla.  

Myyjämme tarkasteli leimoja ja totesi niiden olevan todellakin epäselviä. Käytössä oli lisäksi musta muste, vaikka sahalla oli pitkään käytetty punaista, selvästi erottuvaa mustetta ennen nykyistä printteriä. Printterin toimittaja oli kertonut, että vain musta muste on näkyvää uusissa laitteissa ja niin koko sahan päätyleimat oli muutettu mustaksi. 

Keskellä leimaa oli rantuja, jotka tekivät logot vaikeasti tunnistettaviksi ja monesta laudasta leima puuttui kokonaan. Toimitusjohtaja kertoi, että ongelmana on lisäksi oikean leiman valinta. Välillä sahan työntekijät valitsevat eri tuotteen leiman, mikä on linjalla ajossa. Myyjämme ihmetteli, eikö leima vaihdukaan automaattisesti tuotannonohjauksen mukana? Toimitusjohtaja kertoi, ettei sitä saatu tälle printterille toimimaan, koska heidän tuotantonsa logiikka on niin vanha, ettei alkuperäiselle printterin tiedonsiirrolle pysty tekemään mitään muutoksia.  

Oliko tuossa kertomuksessa jotain tuttua sinulle? 
Oletko sinä kysynyt asiakkailtasi, millainen leima puutavarassa heidän mielestään pitäisi olla? 

Edellä kerrotulle tapaukselle löydettiin kyllä toimiva ratkaisu, jolla ratkaistiin kaikki nuo asiakaan ongelmat. Jos haluat kuulla lisää, pyydä asiantuntijamme vierailulle. Hän katsoo samalla, onko ”vientileimanne” vientikunnossa. 

Anna yhteystietosi lomakkeellamme, niin olemme pikapuolin yhteydessä ja sovimme käyntiajan tai etätapaamisen.

Lisätietoja laitteista, joilla saadaan sahatavaran päätymerkintää, löytyy tästä.
Lisätietoja saat myös ottamalla meihin yhteyttä.

Jätä kommentti